Kristian Törnberg – Interim CFO

asiantuntija, johtaja

  • Talous ja hallinto
Toimin interim CFO:na tilanteissa, joissa yritys tarvitsee talousjohtamisen osaamista selkeyttämään päätöksentekoa, vahvistamaan kassavirran hallintaa ja tukemaan hallittua kasvua. Roolini ei rajoitu taloushallinnon ylläpitoon, vaan autan tunnistamaan liiketoiminnan kasvua rajoittavat tekijät talouden, raportoinnin ja prosessien näkökulmasta, ja muuttamaan havainnot käytännön toimenpiteiksi. Tuon yritykseen nopeasti rakenteen, läpinäkyvyyden ja päätöksenteon kannalta olennaisen talousnäkymän.

Osaamisalue ja kokemus

Olen KLT-asiantuntija ja laskentatoimen kauppatieteiden maisteri.

Minulla on yli 20 vuoden kokemus taloushallinnon ja tarkastustoiminnan tehtävistä. Olen työskennellyt yli 10 vuotta Ernst & Young:llä tilintarkastuksen tehtävissä, jossa perehdyin laajasti talouden ohjaukseen, raportointiin ja sisäiseen valvontaan.

Olen toiminut sisäisenä tarkastajana HSY:ssä, raportoinut suoraan toimitusjohtajalle ja tehnyt tiivistä yhteistyötä tarkastuslautakunnan kanssa.

Kokemukseni kattaa pk-yritykset, perheyritykset, kansainväliset konsernit ja pörssiyhtiöt, mikä antaa laajan näkemyksen talouden johtamiseen eri toimintaympäristöissä.

Kenelle palvelu on suunnattu

Yrityksille, jotka:

  • ovat kasvuvaiheessa ja tarvitsevat selkeämpää talouden ohjausta
  • käyvät läpi muutosta, jossa talous ei tue päätöksentekoa riittävän hyvin
  • tarvitsevat väliaikaisesti talousjohtajan tuomaan rakennetta ja jatkuvuutta
  • haluavat kehittää raportointia, kassavirran hallintaa ja ennustettavuutta

Tyypillisiä päättäjiä ovat toimitusjohtaja, hallitus, johtoryhmä ja omistajat.

Palvelun tuottama arvo ja tulokset

Tuon talouteen selkeyttä, ennakoitavuutta ja päätöksenteon kannalta olennaisen näkymän.

Tyypillisiä tuloksia ovat:

  • parantunut kassavirran näkyvyys ja hallinta
  • selkeämpi ja vertailukelpoinen raportointi johdon käyttöön
  • tunnistetut ja priorisoidut kehityskohteet talousprosesseissa
  • nopeampi ja laadukkaampi päätöksenteko

Olen tukenut johtoa ja hallitusta talousprosessien kehittämisessä, raportoinnin selkeyttämisessä sekä liiketoiminnan kannattavuuden ja ohjattavuuden parantamisessa.

Ratkaisen erityisesti

  • tilanteet, joissa taloudellinen kokonaiskuva ei ole riittävän selkeä päätöksenteon tueksi
  • kassavirran hallintaan ja ennustettavuuteen liittyvät haasteet
  • epäselvät raportointi- ja talousprosessit, jotka hidastavat johtamista
  • muutostilanteet, joissa tarvitaan talousjohtamisen rakennetta

Tapani toimia

Toimin liiketoimintalähtöisesti, analyyttisesti ja ratkaisukeskeisesti.

Yhdistän taloudellisen analyysin ja käytännön toteutuksen. En pelkästään tunnista ongelmia, vaan varmistan, että ratkaisut viedään käytäntöön ja tukevat liiketoiminnan kehitystä.

Saatavuus

Etelä-Suomi ja etänä koko Suomi.

Ota yhteyttä

Parhaiten tavoitat minut sähköpostitse, puhelimitse tai LinkedInin kautta.

Tutustu esitteeseeni

Yhteystiedot

Kristian Törnberg
kristian@kptpartners.fi
040 034 3867

Osakeyhtiö Törnberg Partners Ltd

Löydät minut myös somesta: