PiaDots syksy 2026: osaamisen myynti, portfoliourat ja joustavat työmuodot rakentuvat nyt yhdeksi kokonaisuudeksi
Mitä tapahtuu, kun liiketoimintaa rakennetaan kunnianhimoisen mission ympärille eli poistamaan Suomesta akateeminen työttömyys?
PiaDotsilla syksy 2026 on käynnistynyt uusien palveluiden, verkkokurssien, sparrausryhmien, kirjojen, osaajien ja yhteistyökuvioiden merkeissä. Yksittäin katsottuna nämä voivat näyttää hyvin erilaisilta asioilta, mutta todellisuudessa ne rakentavat samaa kokonaisuutta.
Kaiken tekemisen taustalla on yksi kysymys: miten Suomessa jo olemassa oleva osaaminen saadaan paremmin näkyväksi, myytäväksi, ostettavaksi ja ennen kaikkea hyödynnettäväksi?

Meillä on valtava määrä osaamista työnhakijoilla, työssä olevilla asiantuntijoilla, yrittäjillä ja kokeneilla johtajilla. Samaan aikaan yrityksillä on tavoitteita, ongelmia, muutoksia ja pullonkauloja, joiden ratkaisemiseen tarvitaan osaamista. Haasteena on saada nämä kaksi kohtaamaan nykyistä paremmin.
Siksi PiaDotsin ympärille rakentuu yhä vahvemmin osaamisen hyödyntämisen ekosysteemi, joka auttaa osaajia tunnistamaan, sanoittamaan, tuotteistamaan, tekemään näkyväksi ja myymään osaamistaan sekä yrityksiä tunnistamaan, ostamaan ja hyödyntämään tarvitsemaansa osaamista tarkoituksenmukaisella tavalla.
Osaamisen myynti ei kuulu vain yrittäjille
Oman osaamisen myymisestä puhutaan helposti vasta silloin, kun ihminen ryhtyy yrittäjäksi tai alkaa etsiä asiakkaita. Todellisuudessa myymme osaamistamme paljon useammassa tilanteessa ja läpi työuran.
Työnhakija myy osaamistaan työnantajalle, työssä oleva asiantuntija tekee sitä esimerkiksi kehitys-, palkka- ja urakeskusteluissa ja yrittäjä rakentaa osaamisestaan asiakkaalle ostettavia palveluita. Kokenut asiantuntija tai johtaja voi puolestaan hyödyntää osaamistaan esimerkiksi interim-, fractional-, konsultointi-, advisor- tai hallitustyössä.
Yhä useammalle seuraava ura-askel ei myöskään tarkoita yhtä uutta työpaikkaa, vaan se voi olla portfolioura, jossa omaa osaamista hyödynnetään usealla tavalla ja useammalle asiakkaalle tai työnantajalle. Tämän vuoksi myös PiaDotsin palvelut ovat laajentuneet syksyllä 2026.

Uudet sparrausryhmät auttavat muuttamaan osaamista liiketoiminnaksi
Syksyllä ovat käynnistyneet uudet 90 minuutin PiaDots-sparrausryhmät Asiantuntijuudesta kirjaksi, Kirjasta liiketoimintaa ja Osaamisen myynti, joihin ehtii edelleen mukaan.
Asiantuntijuudesta kirjaksi -ryhmässä työstetään omaa asiantuntijuutta kohti kirjaa ja samalla pohditaan, kuinka kirjoittaminen voi toimia oman ajattelun, asiantuntijabrändin ja liiketoiminnan rakentajana. Kirjasta liiketoimintaa puolestaan lähtee siitä ajatuksesta, ettei kirjan tarvitse olla tekemisen päätepiste, vaan siitä voidaan rakentaa uusia palveluita, näkyvyyttä ja liiketoimintaa.
Osaamisen myynti -ryhmässä ollaan kaiken tämän ytimessä eli siinä, kuinka oma osaaminen muutetaan asiakkaalle ymmärrettäväksi arvoksi ja kuinka sitä myös käytännössä myydään.
Lisätietoa syksyn sparrausryhmistä löydät täältä:
https://www.linkedin.com/posts/piadotsacademy_uutta-piadots-sparrausryhm%C3%A4t-syksyll%C3%A4-2026-activity-7501157460788019200-ktQv
Asiantuntijuudesta kirjaksi
Ilmoittaudu mukaan: https://piadotsacademy.campwire.com/…/asiantuntijuudesta…
Seuraava sparraus: 10.9.2026 klo 13.30-15
Kirjasta liiketoimintaa
Ilmoittaudu mukaan: https://piadotsacademy.campwire.com/…/kirjasta…
Seuraava sparraus: 16.9.2026 klo 11-12.30
Osaamisen myynti
Ilmoittaudu mukaan: https://piadotsacademy.campwire.com/…/osaamisen-myyminen…
Seuraava sparraus: 17.9.2026 klo 13.30-15
Sparrausryhmät kuuluvat mukaan myös osaajapankin kuukausijäsenyysmalliin eli jos olet jo osaajapankin jäsen, saat Pia Kiviranta lta koodin jolla lunastat sparrausryhmän jäsenyyteesi kuuluvasti.

Pialla on osaamista myynnissä jatkuu livenä ja tallenteina
Saman teeman ympärille rakentuu myös Pialla on osaamista myynnissä livewebinaari- ja podcast-sarja, jossa keskustelen vaihtuvien vieraiden kanssa osaamisesta, sen tunnistamisesta, näkyväksi tekemisestä, tuotteistamisesta ja ennen kaikkea myymisestä erilaisissa työelämän tilanteissa.
Sarjan kaksi ensimmäistä jaksoa ovat jo ilmestyneet ja livewebinaarien tallenteet löytyvät PiaDotsin YouTube-kanavalta. Seuraavan kerran Pialla on osaamista myynnissä LIVE järjestetään 15.9.2026 klo 11, ja myös tämän jälkeen sarja jatkuu uusien vieraiden ja osaamisen myyntiin liittyvien näkökulmien kanssa.
PiaDotsin YouTube-kanavalta löydät julkaistut jaksot ja jatkossa myös uudet tallenteet:
https://youtube.com/@piadots?si=tcFjjAR1jbSLnR3Y

PiaDots Interim & Fractional Osaajapankki kasvaa, mutta tarkoituksella rajatusti
Samaan aikaan osaamisen ostamisen puolella PiaDots Interim & Fractional Osaajapankki™ on kasvanut uusilla osaajilla. Tavoitteena ei ole rakentaa mahdollisimman suurta geneeristä osaajapoolia, vaan valikoitu yhteisö, jossa eri osaajilla on tunnistettava osaaminen ja oma erottautumistekijänsä.
Yrityksen osaamistarvetta ei pitäisi lähteä ratkaisemaan siitä, että sille esitellään joukko CV:itä ja kysytään, kuka näistä vaikuttaisi sopivalta. Ensin pitäisi ymmärtää, mitä yrityksen pitää saada aikaan ja mitä osaamista siihen tarvitaan. Sen jälkeen voidaan arvioida, kuinka paljon tätä osaamista tarvitaan ja kuinka pitkäksi aikaa, ja vasta tämän perusteella ratkaista tarkoituksenmukainen työmuoto.
Jos yritys tarvitsee kokeneen osaajan määräajaksi ottamaan käytännön vastuuta muutoksesta, projektista tai väliaikaisesta tehtävästä, interim voi olla tarkoituksenmukainen ratkaisu. Jos samaa senioriosaamista tarvitaan jatkuvasti mutta esimerkiksi vain yhden tai kaksi päivää viikossa, fractional voi olla järkevämpi vaihtoehto. Jos taas tarvitaan tarkasti rajattu asiantuntijaratkaisu, konsultointi voi vastata tarpeeseen paremmin.
Logiikka on siis yrityksen tarve → tarvittava osaaminen → osaamisen määrä ja kesto → tarkoituksenmukainen työmuoto → oikea osaaja. Tätä samaa ajattelua rakennamme myös PiaDots Osaajapankissa, jonka kasvaessa pystymme ottamaan mukaan enää muutamia uusia jäseniä.
Yrityksille PiaDots Interim & Fractional Osaajapankin osaajat löytyvät täältä:
https://piadotsinterim.fi/osaajapankki/
Jos puolestaan haluat mukaan osaajaksi, jäsenyydestä löydät lisätietoa täältä:
https://piadotsinterim.fi/liity-piadots-osaajapankkiin/
Myös yhteistyöekosysteemi kasvaa
Yrityksen osaamistarve ei elä tyhjiössä eikä kaikkea tarvitse ratkaista yhden palveluntarjoajan kautta. Siksi PiaDots Osaajapankin ympärille on rakennettu myös yhteistyöekosysteemiä, joka täydentää osaajien tarjoamia palveluita ja tuo yhteen erilaisia yritysten ja osaajien tarpeita tukevia toimijoita.
Syksyllä 2026 etsimme mukaan uusia yhteistyökumppaneita ja erityisesti tilitoimistokumppania. Jos oma yrityksesi voisi täydentää PiaDotsin ympärille rakentuvaa yhteistyöekosysteemiä, next step on ottaa suoraan yhteyttä Piaan ja sopia tapaaminen, jossa katsotaan, löytyisikö meille yhteistä tekemistä.
Ajan keskustelulle voit varata täältä:
https://calendly.com/piadots/interim-osaajapankki-tai-muu-yhteistyo-palaveri-1h
Uusia työkaluja myös työnhakijoille ja työssä oleville
Portfolioura tai oman osaamisen myynti ei tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi ryhtyä yrittäjiksi. Jos haluamme hyödyntää Suomessa olevaa osaamista paremmin, meidän pitää tarkastella koko työelämää ja kaikkia niitä tilanteita, joissa ihmisen pitää osata tunnistaa, sanoittaa ja tehdä oma osaamisensa näkyväksi.
Siksi PiaDots Academyyn on julkaistu syksyllä kolme uutta verkkokurssia eri työelämän tilanteisiin. Tee osaamisesi näkyväksi työpaikalla: Käytännönläheinen verkkokurssityökalu kehitys-, palkka- ja urakeskusteluihin auttaa sanoittamaan omaa osaamista ja sen tuottamia tuloksia työpaikalla, ja kurssi on lanseeraustarjouksessa 6.9.2026 asti.
Tutustu verkkokurssiin:
https://piadotsacademy.fi/product/tee-osaamisesi-nakyvaksi-tyopaikalla-kaytannonlaheinen-verkkokurssityokalu-kehitys-palkka-ja-urakeskusteluihin/
Osaaminen näkyväksi Työmarkkinatorilla auttaa rakentamaan työnhakuprofiilia osaamisen näkökulmasta sen sijaan, että profiili jäisi vain aikaisempien tehtävänimikkeiden ja työhistorian esittelyksi. Syyskuun 2026 ajan tämä verkkokurssi on mukana myös Rekrynoidan työnhakuvalmennuspaketeissa.
Tutustu verkkokurssiin:
https://piadotsacademy.fi/product/osaaminen-nakyvaksi-tyomarkkinatorilla/
Kuinka palautat uskon itseesi, osaamiseesi ja löydät paikkasi muuttuvassa työelämässä puolestaan tarttuu tilanteeseen, jossa työelämän muutos tai pitkittynyt työnhaku on alkanut vaikuttaa myös siihen, kuinka osaaja itse näkee oman osaamisensa, arvonsa ja seuraavat mahdollisuutensa.
Tutustu verkkokurssiin:
https://piadotsacademy.fi/product/kuinka-palautat-uskon-itseesi-ja-osaamiseesi/
Uraakin pitää huoltaa ennen kuin siihen tulee vika

Tästä ajatuksesta syntyi myös yksi syksyn uusista kokonaisuuksista, PiaDots Urahuolto-joulukalenteri, joka on nyt ennakkomyynnissä. Joulukuussa 2026 avautuva kokonaisuus tarjoaa 24 päivää oman osaamisen, uran ja tulevaisuuden suunnan tarkastelemiseen ja kehittämiseen.
Ajatus Urahuollon taustalla on yksinkertainen: omaa uraa ei kannata alkaa miettiä vasta siinä vaiheessa, kun työpaikka lähtee alta, työnhaku tulee ajankohtaiseksi tai nykyinen työ ei enää tunnu oikealta. Myös työuraa voidaan huoltaa ennakoivasti ja samalla rakentaa itselle enemmän vaihtoehtoja tulevaisuuteen.
PiaDots Urahuolto-joulukalenteri on nyt ennakkomyynnissä:
https://holvi.com/shop/piadots/product/77f77e67a05ead7c510a69fee75e3a2f/

Osaamisen myynnin ympärille rakentuu myös oma kirjakokoelma saataville
Myös PiaDots Publishing kasvaa syksyn aikana ja eKirjat löytyvät jatkossa PiaDots Academysta yhdestä paikasta. Ennakkomyynnissä on muun muassa Timo Lampikosken uusin Linkkari lentoon -opas, ja lokakuussa julkaistaan Pia Kivirannan uusi kirja Rakenna oma fractional-palvelusi.

Fractional-kirja jatkaa Rakenna oma interim-palvelusi -kirjasta alkanutta ajatusta siitä, ettei omaa osaamista tarvitse paketoida vain yhtä seuraavaa työpaikkaa varten. Osaamisesta voidaan rakentaa ostettavia palveluita ja sitä voidaan hyödyntää eri työmuodoissa oman elämäntilanteen, tavoitteiden sekä ennen kaikkea yritysten tarpeiden mukaan.
PiaDots Publishingin eKirjat löydät jatkossa täältä:
https://piadotsacademy.fi/brand/piadots-publishing/
Kaikki nämä pisteet yhdistyvät osaamisen parempaan hyödyntämiseen
Kun katson kaikkea sitä, mitä PiaDotsin ympärille on rakentunut ja parhaillaan rakentuu, en näe toisistaan irrallisia verkkokursseja, kirjoja, osaajapankkia, sparrausryhmiä, livewebinaareja tai yhteistyökumppaneita. Näen eri rakennuspalikoita samassa osaamisen hyödyntämisen ekosysteemissä.
Työnhakijalla, työssä olevalla, yrittäjällä sekä interim- ja fractional-osaajalla on osaamista, jota pitäisi pystyä tunnistamaan, sanoittamaan, tekemään näkyväksi, tuotteistamaan ja myymään eri tilanteissa. Yrityksillä puolestaan on tavoitteita, ongelmia ja pullonkauloja, joiden ratkaisemiseen tarvitaan juuri tätä osaamista.
PiaDotsin tehtävä on auttaa yhdistämään nämä pisteet. Osaajan näkökulmasta se tarkoittaa oman osaamisen tunnistamista, sanoittamista, tuotteistamista, näkyväksi tekemistä ja myymistä, kun taas yrityksen näkökulmasta se tarkoittaa kykyä tunnistaa, mitä osaamista liiketoiminta tarvitsee ja löytää tarkoituksenmukainen tapa saada juuri tämä osaaminen käyttöön.
Ratkaisu voi olla rekrytointi, interim, fractional, konsultointi, freelancer-työ tai useammasta työmuodosta rakentuva kokonaisuus. Olennaista on, ettei ratkaisua päätetä ennen kuin yrityksen todellinen osaamistarve on tunnistettu.
Kaikki syksyn 2026 uutuudet vievät siten samaa missiota eteenpäin: poistaa Suomesta akateeminen työttömyys parantamalla jo olemassa olevan osaamisen hyödyntämistä.
Sillä Suomessa ei ole osaajapulaa. Suomessa on osaamisen hyödyntämisen pula.

